Huhtikuun blogi
Ajatuksia lakon keskeltä
Tekstiä kirjoittaessani lakon ensimmäistä aaltoa on kestänyt vajaan viikon verran. Tähän aikaan mahtuu monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Sekä itselläni että kollegoillani, joiden kanssa olen tilanteesta keskustellut, tunteet ovat voimakkaita ja osin ristiriitaisia. Työolojen ja palkkauksen paranemisen toivomiseen voivat kaikki yhtyä. Muut asiat aiheuttavatkin sitten enemmän hajontaa.
Itse olen ollut tähän mennessä 2 päivää suojelutyössä. Suojelutyössä ollessani tunsin yllättäen huojennusta. Tein tärkeänä pitämääni työtä niin kuin ennenkin, mutta työtehtävistä oli jo lähtökohtaisesti karsittu ”kaikki ylimääräinen” pois. Sain tehdä sitä työtä, johon olen kouluttautunut. Röntgenhoitaja on lääketieteellisen säteilyn käytön ammattilainen. Minun ei tarvinnut yrittää ottaa vastuuta potilaan lääkehoidosta, haavanhoidosta, moninkertaisesta kirjaamisesta tai muista muiden ammattiryhmien työtehtävistä. Tunsin iloa tehdessäni minulle rakasta työtä ilman epävarmuutta työtehtävieni osaamisesta. Sain apua muilta ammattiryhmiltä; Lääkäreiltä, jotka ottivat vastuuta esimerkiksi haavanhoidon ohjauksesta ja potilaiden hoitoon pääsyn kiireellisyyden arvioimisesta. Fyysikoilta, jotka ottivat röntgenhoitajille vuosien saatossa
valuneita työtehtäviä hoitaakseen helpottaakseen röntgenhoitajien selviytymistä heidän
ydinosaamisalueensa tehtävistä.
Kaikki kanssani keskustelleista hoitoalalla työskentelevistä tai sieltä lähteneistä kannattaa työtaistelun tavoitteita. Osa on kanssani täysin samaa mieltä terveydenhuoltoalan kriisistä, sen ratkaisuista ja itse käynnissä olevasta työtaistelusta. Heidän kanssaan keskusteleminen rakentaa minussa toivoa ja taistelutahtoa. Osa taas on jostain asiasta eri mieltä, toiset jyrkästikin. Vastakkaista mielipidettä on vaikea kuunnella ja hyväksyä. Tunnen turhautumista ja suuttumusta; Miksi tuo ei ymmärrä? Samalla alalla työskenteleviä yhdistää jokin asia, mutta muuten voimme olla todella erilaisia ihmisiä omine mielipiteinemme. Meillä kaikilla on siihen oikeus. Tämän kaiken
keskellä yritän muistaa, että kaikissa meissä on jotain hyvää, ja miettiä niitä yhdistäviä asioita ja olla takertumatta erilaisuuksiimme.
Viikonloppuvapailla ja lakkopäivillä seurasin alkuun enemmän uutisia ja julkista keskustelua lakosta ja työtaistelusta. Koin suurta turhautumisen tunnetta lukiessani uutisia, joissa työantajapuoli kertoi potilasturvallisuuden vaarantumisesta tilanteissa, joissa monissa paikoissa työvuorossa on ollut enemmän henkilökuntaa kuin ennen lakkoa. Koin suuttumusta uhriutumisesta ja aiemmasta kuulluksi tulemattomuudesta. Koin myös pelkoa: Mitä jos mikään ei muutukaan? Mitä jos kukaan ei vieläkään kuuntele? Tuleeko pakkolaki? Kauanko itse jaksan tällä alalla, jos asiat eivät muutu?
Tunnistin itsessäni valtavan halun tonkia uutisia ja keskusteluja, ottaa kantaa, osallistua. Mutta samalla huomasin, että jatkuva asian pyörittäminen ja tunne tuuleen huutamisesta eivät tee minulle hyvää. Päätin rajoittaa somen käyttöä ja uutisten seuraamista. Seuraan ja osallistun, mutta yritän sisällyttää elämääni myös muuta. On tärkeää toimia yhdessä terveydenhuollon paremman tulevaisuuden edistämiseksi osallistumalla työtaistelutoimiin ja suojelutyöhön ja samalla pitää huolta itsestään. Huudetaan yhdessä sinne tuuleen ja käännetään sen suunta!
Huhtikuun blogin kirjoittaja Maija Leskenmaa, Röntgenhoitajien varapuheenjohtaja.
Maija työskentelee TAYSn sädehoidossa.