Siirry sisältöön

50 vuotta on mahtava saavutus yhdistykselle. Näiden vuosien aikana yhteisöjäsenten sekä liiton toiminnassa on ollut monia aktiivisia toimijoita, jotka ansaitsevat suuret kiitokset. 

Suomen Röntgenhoitajiin voi kuulua suoran henkilöjäsenyyden kautta tai 10 yhteisöjäsenen kautta. Yhteisöjäsenemme ovat omalla alueellaan toimivia yhdistyksiä, jotka kokoavat alueen röntgenhoitajia yhteen. Usein ne järjestävät jäsenilleen yhteistä toimintaa ja mahdollistavat alueellisesti tiiviin verkostoitumisen. 

Yhteisöjäsenet voivat myös hakea Suomen Röntgenhoitajilta joka toinen vuosi Radiografiapäivien järjestämisvastuuta, jolloin myös osa koulutuspäivien tuotosta ohjataan koulutuspäivät järjestäneen yhteisöjäsenen käyttöön. Tämän lisäksi ne saavat rahoitusta liitolta jäsenmaksun maksaneiden jäseniensä määrän mukaisesti ja pystyvät rahoittamaan paikallisen toimintansa.  

Aktiivinen oman alueen yhteisöjäsen voi monin tavoin aktivoida röntgenhoitajiaan ja omalta osaltaan luoda vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja me-henkeä. Järjestötoiminnassa nämä ovat kultaakin kalliimpia asioita. 

Aktiivisten yhteisöjäsenten toimijat ovat antaneet yhteisen ammattimme kehittämiselle, etujemme ajamiselle ja verkostoitumiselle vuosien ajan valtavasti aikaa ja energiaa. Jokaisella meistä on omat elämämme, työmme ja kiireemme. Silti nämä ihmiset ovat nähneet liiton ajaman asian tärkeänä ja löytäneet resursseja röntgenhoitajuuden puolustamiselle ja ottaneet osaa työtaakkaamme liitossa. 

Haluan siis sydämestäni kiittää yhteisöjäseniä ja heidän toiminnassaan vuosien varrella mukana olleita ja olevia toimijoita. Olette tehneet mahtavaa työtä. 

Toivon, että tulevaisuudessakin näemme monia vahvoja Suomen Röntgenhoitajien yhteisöjäseniä ja pääsemme työskentelemään heidän kanssaan yhteisten tavoitteidemme eteen. 

KIRJOITTAJA
Maija Leskenmaa työskentelee röntgenhoitajana Pirkanmaan hyvinvoitialueella TAYSn sädehoito-osastolla. Röntgenhoitajan työn ohella hän hoitaa luottamustehtävänä Suomen Röntgenhoitajat ryn hallituksen puheenjohtajuutta ja on mukana myös alueellisessa yhdistystoiminnassa.