Luulisin tätä vitsiksi, jos en tietäisi todeksi
Arki röntgenhoitajan työssä vaatii tällä hetkellä paljon venymistä. Talouden paineet ja muutokset tuntuvat käytännön työssä, ja samalla oma jaksaminen, turvallisuus ja työn laatu nousevat yhä tärkeämmiksi kysymyksiksi. Näissä oloissa ammattilaisten ääni ja kokemus ovat arvokkaampia kuin koskaan.
Nyt keskitytään selviämiseen. Jälleen tehdään vähän talkoita yhteisen hyvän eteen. Selvitään päivästä toiseen. Saadaan edes jotenkin työt tehtyä. Koitetaan nukkua välissä, levätä ja hoitaa pakolliset kotiaskareet ja taas alkaa päivä murmelina. Mielessä käy, kuinka monen tunnin tai päivän päästä saa hetken olla rauhassa ja levätä?
Kuulostaako tutulta?
Vuoden alkaessa hyvinvointialueet ja useat yksityiset työnantajat kamppailevat edelleen yhä kiihtyvässä tahdissa säästöpaineiden alla ja päivittäin saamme lukea valtakunnan talousahdingosta. Päätöksenteko tapahtuu hyvin usein hallintohimmelin huipulla, eikä työn realiteettien ymmärrys ole ylettynyt edes rakennelman puoliväliin saakka.
Asiakasrajapinnassa työskentelevä röntgenhoitaja saa maksaa päätösten lunnaat ja etsiä käytännön työssään lennossa ratkaisuja välillä pähkähulluihin toimiin. Työntekijän pää on mustelmilla päivittäisestä pään hakkaamisesta seinään.
Muistaako enää kukaan ruohonjuuritasoa ylempänä sanoja turvallisuus, laatu ja työhyvinvointi? Myös kunnioitus ja kiitollisuus olisivat mukavia lisiä, mutta koitetaan nyt ensin päästä edes perusasioihin. Mitä on röntgenhoitajan työ ilman säteilyturvallisuutta, vastuuta ja laatua? Se on työn halpuutusta ja tehtävien siirtämistä toisten ammattikuntien edustajien tehtäväksi. Hölmöläiset teettävät koulutetun vahtikoiran tehtäviä marsuilla ja kehuvat, kuinka on saatu säästettyä. Mistään ei ole jouduttu tinkimään. Kunnes tapahtuu jotain odottamatonta. Meidän alallamme se yleensä tarkoittaa peruuttamatonta vahinkoa. Mielenkiintoista nähdä, kuka tulee ottamaan vastuun.
Ajat ovat olleet suotuisammat. Moni alalla oleva röntgenhoitaja muistaa, kuinka työelämään revittiin suoraan koulun penkiltä ja vakituinen työsopimus odotti valmiina. Joku on jopa saattanut pystyä neuvottelemaan palkastaan. Tällä hetkellä valmistuvien röntgenhoitajien tilanne on tukala. Työpaikkoja ei riitä kaikille ja hyvinvointialueet tehostavat toimintaansa sulkemalla työpisteitä, järjestelemällä työtehtäviä uudelleen ja vähentämällä työvoimaa. Yksittäiselle röntgenhoitajalle näistä saattaa koitua kylmää kyytiä. Hölmöläiset jatkavat peittoa päätöksillään ja työntekijöiden varpaat paleltuvat.
Edelleen röntgenhoitaja ammattina on se mielenkiintoinen, tekniikkaa, fysiikkaa ja asiakastyötä yhdistävä työ. Se vanha ja mukava ystävä, jonka pariin olemme hakeutuneet ja jääneet. Tämän päivän ryöpytyksessä on hyvä muistaa, mikä meidän perimmäinen syymme on ollut hakeutua alalle. Se ei ole muuttunut miksikään. Meillä edelleen on maailman paras ammatti. Sen toteuttamisesta vain on tehty astetta haasteellisempaa. Meidän omaa ääntämme tarvitaan vastavoimaksi hölmöläisten päätöksille.
Me SORFissa seuraamme alan tilannetta ja kehitystä tiiviisti. Toivomme, että röntgenhoitajat kentältä ovat matalalla kynnyksellä yhteydessä liittoon ja voimme käydä vuoropuhelua eteen tulevista haasteista sekä olla apuna etsittäessä ratkaisuja. Olemme olemassa jäseniämme varten.
KIRJOITTAJA
Maija Leskenmaa työskentelee röntgenhoitajana Pirkanmaan hyvinvointialueella TAYSn sädehoito-osastolla. Röntgenhoitajan työn ohella hän hoitaa luottamustehtävänä Suomen Röntgenhoitajat ryn hallituksen puheenjohtajuutta ja on mukana myös alueellisessa yhdistystoiminnassa.