Siirry sisältöön


PUHEENJOHTAJA- JA HALLITUSVAALIEHDOKKAIDEN ESITTELY

Puheenjohtaja vaali

Maija Leskenmaa

Olen vuonna 2011 valmistunut röntgenhoitajaksi Tampereelta. Valmistumisestani asti olen työskennellyt TAYSin sädehoitoyksikössä röntgenhoitajan työtehtävissä. Olen 11 vuoden ajan toiminut sekä paikallistasolla Pirkanmaan Röntgenhoitajat ry:n hallituksen jäsenenä että valtakunnallisella tasolla Suomen Röntgen-hoitajat ry:n hallituksen varsinaisena jäsenenä. Vuosina 2018-2023 toimin SORFn varapuheen-johtajana ja viimeisen vuoden ajan olen tehnyt puheenjohtajan tehtäviä. Vuodesta 2021 lähtien olen toiminut myös SORFn sädehoitojaoston vetäjänä. Olen sydämeltäni vahvasti röntgenhoitaja ja haluan olla mukana pitämässä meidän puoliamme, ajamassa etujamme ja tuomassa tärkeää ammattiamme tunnetuksi. Haluan kehittyä ja kehittää. Pidän tärkeänä, että meillä on oman näköisemme ammatti vielä tulevaisuudessakin, josta voimme myös olla ylpeitä.

Hallitusvaali – varsinaiset jäsenehdokkaat

Maarit Markkanen

Olen diagnostiikan röntgenhoitaja Seinäjoelta. Olen ylpeä ammatistani, tulen joka päivä mielelläni töihin ja haluan koko ajan kehittyä entistä paremmaksi. Teen töitä niin kliinisten- kuin seulontamammografioiden parissa, natiivi- ja KKTT-kuvauksissa sekä magneettitutkimuksissa. Tunnen tekeväni hallituksen jäsenenä tärkeää työtä Suomen röntgenhoitajat ry:ssä, röntgenhoitajien hyväksi, joten haluaisin jatkaa tätä tehtävää. Suomen röntgenhoitajat ry:n jäsenyyden lisäksi olen Tehyn E-P:n yksityisen ao675 puheenjohtaja, Tehyn valtuuston jäsen ja Sote ry:n luottamusmies.

Fox Marttinen

Lappeenrannassa diagnostiikassa työkentelevä röntgenhoitaja, forensisen radiografiajaoston vetäjä.

Harri Laakkonen

Hei, olen 41 -vuotias röntgenhoitaja Forssasta ja kuulun Pirkanmaan röntgenhoitajiin. Teen tällä hetkellä kaksivuorotyötä Kanta-Hämeen hyvinvointialueella. Toimin työpaikallani magneetin & natiivikuvauslaitteiden vastuuhoitajana. Olen toiminut Suomen Röntgenhoitajat ry:n hallituksen jäsenenä viimeiset kaksi kautta. Viime vuoden maaliskuusta saakka olen toiminut myös Suomen Röntgenhoitajat ry:n varapuheen-johtajana. Olen myös kuvantamisen tietojärjes-telmäjaoston varavetäjä. Toimin myös Tehyn ammattiosastoni varapu-heenjohtajana ja alueeni varaluottamus-miehenä. Koen tärkeäksi olla mukana seuraamassa ammattimme kehittymistä, olla vaikuttamassa ja puolustaa pientä, mutta tärkeää ammattiryhmäämme. Toivonkin saavani mahdollisuuden jatkaa Suomen Röntgenhoitajat ry:n hallituksessa. Jos me emme itse pidä ääntä röntgenhoitajien puolesta, ei sitä kukaan muukaan puolestamme tee.

Tiina Nousiainen

Valmistuin röntgenhoitajaksi v.2010 ja olen työskennellyt siitä lähtien Jyväskylässä Sairaala Novassa diagnostisen kuvantamisen puolella. Suurin osa ajastani on vierähtänyt magneettikuvantamisen parissa, mutta nautin paljon myös päivystystyön ja moniammatillisen yhteistyön tuomasta vaihtelusta ja opista. Olen ollut mukana Suomen Röntgenhoitajat ry:n toiminnassa vuodesta 2013 lähtien, alkuun hallituksessa ja sittemmin kv-koordinaattorin roolissa. Olen mukana myös kansallisen magneettiturvallisuus-työryhmän (Magnet Safety in Finland) toiminnassa sekä yksi magneettikuvantamisen jaoston vetäjistä. Röntgenhoitajan ammatti ja sen kehittäminen ovat lähellä sydäntäni ja niin alan kuin liitonkin tulevaisuus on monien muutosten äärellä. Toivon, että pääsisin hallituksen jäsenenä hyödyntämään jo karttunutta kokemustani niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla meidän alamme yhteiseksi hyväksi.

Katja Hakuli

Röntgenhoitajana diagnostiikassa. Ehdokkaaksi minut sai lähtemään mielenkiinto olla vaikuttamassa verkostoitumiseen ja yhteistoimitaan sekä tuomaan uusia näkökulmia hallitukseen. Koen röntgenhoitajuuden osana itseäni ja olen ylpeä siitä että saan olla alalla joka kiehtoo minua.

Maija Häkkinen

Olen Maija Häkkinen ja haen liiton hallituksen jäseneksi. Nykyään työskentelen röntgenhoitajana Kanta-Hämeen keskussairaalassa Hämeenlinnassa. Työhistoriaa löytyy Helsingistä Töölön sairaalasta sekä Siltasairaalasta. Työskentelen nykyään natiiveissa, TT:llä, ultraäänessä, hammaskuvanta-misessa sekä raaja-KKTT:ssä. Angioista löytyy hiukan aikaisempaa osaamista ja odotan innolla, että pääsen perehtymään niihin myös nykyisessä työpaikassani. Työni on kolmivuoroista ja potilaita tulee sekä polikliinisesti että päivystyksellisesti. Haluan työpäiviltäni vaihtelua eri modaliteeteilla ja monipuolisia potilaita, joita keskussairaala todellakin tarjoaa. Olen seurannut liiton hallituksen toimintaa viimeiset kolme vuotta edustajistosta käsin. Lisäksi olen toiminut vapaaehtoisena useassa liiton tapahtumissa vuosien varrella. Minulla on intoa ja halua lähteä laajemminkin liiton toimintaan mukaan. Aikaisempaa järjestötaustaa löytyy Uudenmaan röntgenhoitajissa useammassa opiskelijajärjestössä ja uskon näiden kaikkien luovan hyvän pohjan. Haluan olla mukana röntgenhoitajien näkyvyyden ja osaamisen tunnustamisen eteenpäin viennissä.

Hallitusvaali – varajäsenehdokkaat

Tiia Koponen

Tulen Vantaalta, ja työskentelen Peijaksen sairaalan röntgenosastolla. Olen valmistunut röntgenhoitajaksi yli kaksikymmentä vuotta sitten, ja takana on pitkä jana sekä päivystävän röntgenhoitajan että sonograaferin töitä. Kävin välillä myös myyntipuolella, mutta nyt olen onnellisesti takaisin röntgenhoitajan uniformussa. Röntgenhoitajuus on minulle ehdottomasti sydämen asia. Olen aiempina vuosina toiminut aktiivisesti liiton piirissä, sekä paikallisella tasolla Urhoissa että Suomen Röntgenhoitajien hallituksessa. Muutaman vuoden tauon jälkeen olisi kiva päästä takaisin näihin puuhiin ja vaikuttamaan röntgenhoitajien ammatin kehittymiseen. 🙂